Sosiaali-ja terveydenhuollossa tapahtuu

2.3.2022

1.3.22
Sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuu
Aluevaalit on käyty ja valtuustojen työ käynnistyy!
Sote-uudistus siirtyi seuraavaan vaiheeseen, kun historian ensimmäiset aluevaalit pidettiin tammikuussa ja uudet aluevaltuutetut aloittavat kautensa 1.3. Näin sote-uudistuksen käytännön työ käynnistyy toden teolla. 

Nyt luodaan perusta sille, minkälaisia sote-palveluita alueen asukkaat saavat, kenen toimesta palvelut järjestetään ja miten henkilöstöstä pidetään huolta. Aluevaltuutetut ovat tärkeän äärellä. JHL pitää tärkeänä, että henkilöstöä kuullaan joka vaiheessa; niin työpaikoilla kuin hyvinvointialueiden lautakunnissa, jaostoissa tai muissa toimielimissä.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Tästä eteenpäin tärkein työ tehdään alueilla, joissa päätökset palveluista tehdään. Sote-palvelut eivät toimi, jos työntekijöitä ei ole. Siksi työntekijöiden – niin hoitajien kuin tukipalveluissa työskentelevien – asiat on saatavat kuntoon. Aluevaltuustoilla on vajaa vuosi aikaa ratkaista se, miten sote- ja pelastuspalvelut alueella hoidetaan eli työtä riittää ja aikataulu on tiukka. JHL jatkaa edelleenkin työtä parempien sote-palvelujen ja oikeudenmukaisen työn puolesta.


Lapin hyvinvointialueen ajankohtaiset
Lapin hyvinvointialueen (Lapha) sivusto on auennut ja se löytyy täältä: https://lapha.fi/

Sivustolta löytyy runsaasti ajankohtaista tietoa. Aluevaltuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa 2.3.2022 päättämään hyvinvointialueen johtajan viran perustamisesta ja väliaikaisen viranhaltijan nimeämisestä. Kokouksessa valtuusto päättää luottamushenkilövalintojen lisäksi myös hallintosäännöstä luottamushenkilöhallinnon osalta.
Pääsopijajärjestöt ovat yhdessä laittaneet kannanoton henkilöstöjaoston lisäämisestä hallintosääntöön aluevaltuutetuille. Olemme myös päättäneet, että tulemme yhdessä tekemään vaikutustyötä aluevaltuuston valtuustoryhmiin, jotta henkilöstön asiat tulisivat huomioitua.
Laphan strategiatyö tulee käynnistymään maaliskuun aikana ja siinä linjataan Laphan tulevaisuutta.
Ruokahuollon inhouse-yhtiön selvitys etenee ja yhtiön perustaminen tuodaan aluevaltuuston päätettäväksi kevään aikana. https://lapha.fi/valmistelun-eteneminen/ruokapalvelut/


JHL:n henkilöstön edustajat osallistuvat aktiivisesti hyvinvointialueelle siirtymiseen liittyvien työryhmien työskentelyyn. YT-toimielimessä varsinaisena jäsenenä meiltä toimii Outi Korvela, LPSHP ja varalla Kari Räisänen, Kemijärvi. Ruokapalvelujen alatyöryhmässä edustajana on Tarja Aavio- Järvelä, Rovaniemi. 

Lisätietoja:
Sannamari Sala, aluepäällikkö       Terhi Heikkilä, aluetoiminnan asiantuntija
Puh. 050 4729856                              Puh. 050 475 3315